Lasten influenssarokotuspäivät syksy 2008

Tällä palstalla julkaistaan Nokian neuvolan henkilökunnan välittämiä virallisia tiedotteita. Palstalla ei voi käydä keskustelua aiheista.

Valvojat: NEUVOLA, hipponi

Lasten influenssarokotuspäivät syksy 2008

ViestiKirjoittaja hipponi » 12 Syys 2008, 10:19

Nokian neuvolan antama tiedoite:

Lasten influenssarokotuspäivät syksy 2008

Terveyskeskus, Keski-Nokian alue

Ti 4.11 klo 14-17 sukunimet A-K

Ke 5.11 klo 14-17 sukunimet L-R

to 6.11 klo 14-17 sukunimet S-Ö


Rokotteen tehostamispäivät

Ti 2.12 klo 14-17 sukunimet A-K

Ke 3.12 klo 14-17 sukunimet L-R

To 4.12 klo 14-17 sukunimet S-Ö



Lasten influenssarokotukset 2008
Pikkulapset hyötyvät influenssarokotuksista, sillä he sairastavat influenssaa muita ikäryhmiä enemmän. Useampi kuin joka kolmas influenssaan sairastunut pikkulapsi saa lisäksi jälkitautina bakteeriperäisen korvatulehduksen. Influenssan vuoksi lapset myös joutuvat sairaalahoitoon yhtä usein kuin ikääntyneet ja vanhempiin riskiryhmiin kuuluvat. Pikkulapset erittävät virusta kauemmin ja enemmän kuin muut ikäryhmät, ja ovat siksi myös tehokkaimpia taudin tartuttajia esimerkiksi perheessään.
Osa lastenlääkäreistä on aiemminkin suositellut influenssarokotusta etenkin useita korvatulehduksia sairastaneille sekä päiväkodissa hoidossa oleville lapsille. Nyt rokotusta tarjotaan kaikille 6-35 kuukauden ikäisille lapsille.

Pikkulapsilla on paljon influenssaa
Koska lasten kuolleisuus influenssaan on alhainen, influenssaa on pidetty melko harmittomana tautina tässä ikäryhmässä. Käsitys lasten influenssasta on kuitenkin viime vuosina muuttunut. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan influenssaan sairastuvuus on pikkulapsilla suuri. Myös bakteerin aiheuttamat influenssan jälkitaudit ovat heillä yleisiä.

Lapset joutuvat influenssan vuoksi käymään lääkärissä enemmän kuin muut ikäryhmät.
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan alle 5-vuotiaat kävivät hengitystieinfektioiden vuoksi lääkärissä kolme kertaa enemmän kuin aikuiset. Lähes kahden vuosikymmenen seurantatutkimuksessa todettiin, että
· eniten influenssan vuoksi kävivät lääkärissä 6-12 kuukauden ikäiset lapset (15 lasta sadasta vuoden aikana)
· 1-3 -vuotiasta lapsista 10 lasta sadasta kävi vuoden aikana lääkärissä influenssan vuoksi
· Perusterveet alle yksivuotiaat joutuvat Yhdysvalloissa influenssan vuoksi yhtä usein sairaalahoitoon kuin vanhukset tai korkean riskin aikuispotilaat.

Millainen tauti influenssa on lapsilla?
Influenssan kliininen kuva vaihtelee täysin oireettomasta infektiosta erittäin vaikeaan, kuolemaan johtavaan monielinvaurioon.
Influenssan pääoireita ovat kuume, yskä ja nuha
Kotimaisen selvityksen mukaan 95 %:lla oireisista lapsista esiintyy kuumetta. Valtaosalla etenkin pienistä lapsista kuumetta on yli 39C. Toinen influenssan pääoire on yskä, jota esiintyy taudin alkuvaiheessa noin 80 %:lla lapsista. Päinvastoin kuin aikuisilla, noin 80 %:lla lapsista on myös nuhaa jo heti infektion alkupäivinä. Lihassärkyä, jota pidetään yleensä aikuisten influenssalle tyypillisenä oireena, esiintyy kouluikäisillä lapsilla ainoastaan 13 %:lla. Päänsärkyä, vatsakipua, oksentelua ja ripulia lapsipotilaiden influenssaan liittyy myös.

Yleisimmät syyt lasten sairaalaan joutumiselle ovat sepsisepäily, alahengitystieinfektio, astman vaikeutuminen sekä kuumekouristus. Influenssa onkin yksi tärkeimmistä kuumekouristusten laukaisijoista. Kotimaisessa sairaalapohjaisessa 683 lapsen aineistossa lähes kaikilla influenssalapsilla oli sairaalaan tullessa kuumetta, ja useimmilla oli myös yskää ja nuhaa. Noin 11 %:lla lapsista sairaalaan hakeutumisen syynä oli kuumekouristus. Kaikkiaan 57 % poliklinikalle tulleista potilaista päätyi osastohoitoon. Sairaalahoito kesti yleisimmin 2-3 päivää.

Influenssan komplikaatiot
Harvinaisia influenssaan liittyviä vakavia komplikaatioita ovat esimerkiksi aivoaineen tulehtuminen eli enkefaliitti ja sydänlihaksen tulehdus. Suomalaisessa 683 lapsen aineistossa enkefaliitti diagnosoitiin viidellä lapsella, joista neljä toipui täysin. Lasten kuolleisuus influenssaan ja sen aiheuttamiin komplikaatioihin on hyvin matala.

Influenssan aiheuttamat bakteeritulehdukset
Influenssavirus paljastaa bakteereille sopivia kiinnittymispaikkoja hengitysteiden limakalvoilla ja altistaa näin mm. pneumokokkibakteerin aiheuttamalle keuhkokuumeelle.
Bakteerinperäinen korvatulehdus on myös hyvin yleinen influenssan jälkitauti. Avohoitopotilaita kuvaavassa suomalaistutkimuksessa 40% laboratoriovarmennettua influenssaa sairastavista alle kolmivuotiaista sai jälkitautina bakteeriperäisen korvatulehduksen. Suomessa sairaalapoliklinikalla tutkituista influenssaa sairastavista lapsipotilaista neljänneksellä todettiin korvatulehdus.
Pikkulapsille annetaan runsaasti antibioottihoitoja bakteerin aiheuttamiin jälkitauteihin. Suomalaisessa tutkimuksessa yli 40% lapsista, joilla oli laboratoriovarmennettu influenssa sai antibiottikuurin. Yhdysvalloissa on todettu 7-8 lapsen sadasta saavan vuoden aikana antibioottihoidon influenssaan liittyen.

Lapset tartuttajina
Influenssa-aallon tullessa Suomeen lapset saavat influenssan todennäköisemmin kuin aikuiset. Lapset erittävät influenssaviruksia pidempään kuin aikuiset, jopa kahden viikon ajan oireiden alkamisesta. Myös influenssavirusten määrät lasten nenänieluissa ovat korkeammat kuin aikuisilla. Näiden tekijöiden vuoksi lapsia pidetään merkittävimpinä influenssan levittäjinä yhteisöissä.

Kaikkein suurimmassa riskissä sairastua sairaalahoitoa vaativaan vakavaan influenssaan ovat alle 6 kuukauden ikäiset lapset. Heille rokote ei kuitenkaan ole rekisteröity. Rokottamalla yli 6 kuukautisia lapsia vähennetään viruksen kiertoa pikkulasten joukossa, ja näin epäsuorasti suojataan jonkin verran myös alle puolivuotiaita.

Influenssarokotteen teho pikkulapsilla
Influenssaepidemioiden voimakkuus vaihtelee vuosittain. Epidemoiden voimakkuutten vaikuttavat influenssavirusten muuntuminen ja väestön immuniteetti kiertävää virusta kohtaan. Influenssaan sairastuneiden ikäjakauma pysyy kuitenkin samankaltaisena vuodesta toiseen. Riippumatta siitä millainen virustyyppi on liikkeellä, pikkulapset sairastuvat influenssaan aina eniten.

Viruksen muuntumisen vuoksi joka syksy otetaan käyttöön uusi rokote. Rokote valitaan kiertäviä viruksia vastaavaksi jo helmi-maaliskuussa, eikä silloin vielä voida olla täysin varmoja siitä mitkä virukset lopulta saapuvat Suomeen. Siksi rokotteen teho epidemian aikana kiertäviä viruksia kohtaan ei aina ole paras mahdollinen. Yleensä teho on kuitenkin hyvä. Rokotteen teho varmistettua influenssaa vastaan eri-ikäisillä lapsilla on vaihdellut eri tutkimuksissa 63 prosentista 91 prosenttiin.
Koska rokote ehkäisee influenssaviruksen tihutöitä limakalvolla, se ehkäisee myös bakteerin aiheuttamia korvatulehduksia. Rokotetuilla on influenssakautena ollut jopa kolmannes vähemmän korvatulehduksia kuin rokottamattomilla.

On muistettava, että ylähengitysoireita aiheuttavia viruksia tunnetaan yli 200 erilaista serotyyppiä. Influenssarokote antaa suojaa vain influenssaviruksen aiheuttamia infektioita vastaan, kaikkia hengitystieinfektioita se ei poista.

Ensimmäisellä kerralla tarvitaan kaksi pistosta noin kuukauden välein
Kun influenssarokote annetaan lapselle ensimmäistä kertaa, annetaan kaksi pistosta noin kuukauden välein. Seuraavina vuosina pistoksia tarvitaan vain yksi. Toinen pistos tarvitaan, koska ensimmäisellä kerralla influenssaviruksen kohdatessaan lapsen elimistö ei pysty tuottamaan suojaa.
Kansanterveyslaitos suosittelee kaikille lapsille annoskooksi 0,5 ml influenssarokotetta. Tämä on siis samansuuruinen annos, kuin aikuisillekin.
Yhdysvalloissa on tutkittu vain yhden annoksen saaneita 6-23 kuukauden ikäisiä lapsia. He sairastivat kuumeisia infektioita, keuhkokuumetta ja todettua influenssaa influenssakauden aikana yhtä paljon kuin rokottamattomat. Kaksi annosta saaneilla suoja kuumeista hengitystieinfektiota vastaan oli sen sijaan lähes 70% ja todettua influenssaa ja keuhkokuumetta vastaan vielä parempi, yli 85%."

Rokotteen turvallisuus
Tavallisimmat influenssarokotteen aiheuttamat haittavaikutukset sekä aikuisilla että lapsilla ovat paikalliset oireet. Näitä ovat kipu, turvotus ja punoitus pistospaikassa sekä kuume.
· Pistokohdan kipua, punoitusta ja turvotusta on eri aineistoissa esiintynyt noin joka neljännellä rokotetuista
· Kuume on tavallisempaa alle 2-vuotiailla; useimmissa tutkimuksissa sitä esiintyy noin 10 prosentilla.
Lisäksi on kuvattu vilunväristyksiä, pahoinvointia, väsymystä, ärtyisyyttä, lihaskipuja ja päänsärkyä.

Oireet ilmenevät yleensä 1-2 vuorokauden kuluessa rokotuksesta. Ne ovat lieviä ja häviävät itsestään. Vakavat haittavaikutukset ja esimerkiksi anafylaksia ovat erittäin harvinaisia. Koska kuumeisten infektioiden esiintyminen pienillä lapsilla on hyvin tavallista, on rokotteesta johtuvan kuumeen ja muiden yleisoireiden esiintymisen luotettava arvioiminen vaikeaa.


Lähde: Kansanterveyslaitos, www.ktl.fi
Avatar
hipponi
Puheripuli
 
Viestit: 386
Liittynyt: 15 Syys 2007, 14:23
Paikkakunta: Nokia/Alhoniitty

Paluu Neuvola tiedottaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron